Saavutuksia ja huomionosoituksia Salpikselle

C-tyttöjen Suomenmestaruuden 2010 voittanut tiimi

Salpis Hollolasta voitti C-tyttöjen Suomen mestaruuden 2010

Salpis Hollolasta voitti C-tyttöjen Suomen mestaruuden Varalassa 24.-25.4.2010 pelatussa finaaliturnauksessa. Lauantaina joukkue voitti ensin VaLepan erin 2-0 ja hävisi tulevalle finaalivastustajalle Alajärven Ankkureille erin 2-0.

Lauantain sijoitusottelussa vastaan asettui Littoisten Työväen Urheilijat. Salpis hallitsi peliä ja voitti ansaitusti 2-0.

Sunnuntai aamuna Salpis kohtasi taitavan Ylöjärven Ryhdin joukkueen. Aamun ottelussa pelattiin turnauksen parasta lentopalloa. Salpis voitti ottelun erin 2-1. Salpiksen pelaajista Maria Suvanto pelasi hienon ottelun.

Välierässä vastaan asettui uudelleen alkulohkossa voitettu VaLepa. Ensimmäisen erän Salpis vei näytöstyyliin Vilma Juurisen, Maria Suvannon ja Veera Salomäen vaikeilla syötöillä, erä Salpikselle 25-12. Helppo ensimmäinen erä kostautui toisen ja kolmannen erän runsaina virheinä. Ottelu kuitenkin voitettiin laajemman materiaalin avulla erin 2-1.

Loppuotteluun vastustajaksi nousi jännittävän välierän jälkeen Alajärven Ankkurit, joka löi Savonlinnan Ajon erin 2-1. Viimeinen erä Ankkureille 20-18.

Loppuottelusta muodostui hyvätasoinen peli, joka kulki pääosin Salpiksen hallinassa. Ensimmäisen erän ratkaisu oli Maria Suvannon syöttöputki. Maria asteli syöttöviivalle Ankkurien johtaessa 17-16 ja syötti kahdeksan vaikeaa aloítusta, jolla vastujan peli rikottiin täydellisesti. Erä Salpikselle 25-17. Toinen erä kulki Salpiksen hallinassa aina tilanteeseen 21-16. Tässä vaiheessa ote herpaantui ja Alajärvi käytti tilaisuutensa nousten 23-25 erävoittoon. Kolmas erä kulki alusta alkaen Salpiksen hallinassa. Pinja Juvosen vaikeilla aloitussyötöillä Salpis otti selkeän johdon, puolia vaihdettiin tilanteessa 8-2. Keskipelaajat Susanna Kauto ja Sanna Meriläinen pelasivat tuloksekkaasti. Tiukassa paikassa kapteeni Nora Korpinen tappoi tarvittavat pisteet. Salpis voitti kolmannen erän ja Suomen mestaruuden erin 2-1.

Salpis C-tytöille Suomenmestaruus v 2009

Lauantaipäivä lähti nihkeästi liikkeelle, mutta peli, peliltä tytöt paransivat otteita. Sunnuntain iltapäivä huipentui Salpiksen ja Someron Pallon väliseen loppuotteluun, minkä meidän tytöt veivät selkeästi 2-0, puolessa tunnissa, murskaavilla syötöillä ja tehokkaalla hyökkäyspelillä... ja kulta juhlat olivat valmiit!

C-pojille Suomen mestaruus 2006

Salpiksen joukkue toi Suomen mestaruuden Hollolaan 22.-23.4.2006 Lempäälässä pelatusta C-poikien SM-lopputurnauksesta.

Mestaruus on Salpiksen historian ensimmäinen virallinen Suomen mestaruus.

Joukkueessa pelasivat, kuvassa ylh.vas: Mikko Kallioniemi (yp), Janne Junninen (pa), Antton Willberg (yp), Juha-Pekka Pietilä (kp), Seppo Kling (kp), alh.vas: Juuso Kainulainen (yp), Ransu Miinalainen (yp) ja Topi Kemppainen (yp). Valmentajana toimi Jari Junninen (oik.), huoltajina Antti Kling (vas.) sekä Mikko Willberg. Onnittelut!

Lue lisää joukkueen huikeasta kaudesta 2005-2006 täältä >>.

Salpis Ry sinettiseuraksi

Laadukas nuorisotyö toi Hollolan Salpikselle sinettiseuran arvon

 - Sinetti on laadun leima, joka viestittää paikkakunnan ihmisille sekä koko valtakunnan urheiluväelle siitä, että Salpikseen voi tuoda lapset turvallisin mielin. Täällä lapsesta ja nuoresta pidetään huolta ja hän saa toimia haluamallaan tasolla ja tavalla, joko kilpailu- tai harrastusmielessä, onnitteli Suomen Lentopalloliiton Etelä-Suomen lentiskehittäjä Pertti Kulluvaara lentopalloseuraa Hollolan Salpista, joka vastaanotti Nuori Suomi -sinettiseuratunnuksen lauantaina 13.5.2006 Hollolan liikuntahallilla.

Lue lisää sinettiseura-asiaa tästä linkistä

- Uskon, että tämä sinetti toimii taas uutena piristysruiskeena koko eteläiselle alueelle ja erityisesti päijäthämäläiselle lentopalloväelle, ja se herättää myös muita tahoja, kuten kouluja ja liike-elämää huomaamaan sen arvokkaan ja laadukkaan nuorisotyön, jota täällä Hollolassa on tehty, onnitteli Lentopalloliiton Etelä-Suomen lentiskehittäjä Pertti Kulluvaara (oik) Hollolan liikuntahallilla lauantaina 13.5. 2006 Hollolan Salpista ja ojensi Salpiksen puheenjohtajalle Timo Korkalaiselle diplomin ja laatukäsikirjakansion. Asko Raita, Hollolan kunnanvaltuuston 1. varapuheenjohtaja (2. oik) toi kunnan onnittelut ja ojensi Salpikselle Lentopalloliiton myöntämän Sinettiseuratunnuksen. Kuva ja teksti: Sirpa Papinaho

Kättä pidempää- tunnustus 2005

Suomen Lentopalloliitto palkitsi Salpis ry:n toimintamallin, jolla ohjaajia ja valmentajia rekrytoidaan seuraan Kättä pidempää- tunnustuksella. Salpis ry on ollut vuodesta 2003 aktiivisesti mukana Lentopalloliiton Yhteiset Pallot seuratoiminnan kehittämishankkeessa. Yhteiset Pallot-hankkeen parhaita käytäntöjä palkittiin Suomen lentopalloliiton seuraseminaarin yhteydessä Jyväskylässä 25.9.2005. Salpiksen puolesta palkinnon vastaanotti Juha Varinowski. Tunnustus on kiitos koko seuraväelle, vanhemmille, valmentajille, ohjaajille ja  johtokunnalle. Heidän valtava työpanoksensa on suunnitelmallisesti vienyt seuraa eteenpäin. KIITOS kaikille. Kunniakirjan lisäksi Salpis sai Kättä pidempää 250 € shekin edestä.

Salpis palkittiin Baltic Sea Junior-turnauksen parhaana seurana

Salpis palkittiin kolmannen kerran peräkkäin parhaana seurana 6.-7.1.2006 Vantaalla pelatussa Baltic Sea Junior-turnauksessa. Menestyneimmät joukkueet olivat omissa sarjoissaan kultaa voittaneet C-pojat ja D1-tytöt sekä hienot neljännet sijat saavuttaneet D-93 pojat sekä D2-tytöt.

Palkitseminen tuli nyt kolmannen kerran peräkkäin, sillä Salpis ylsi samaan saavutukseen myös vuosina 2004 ja 2005.

Salpis sai HYVÄ SEURA palkinnon vuonna 2003

Salpis ry palkittiin 13.11.2003 Hyvä Seura Wihuri-Palkinnolla. Päijät Hämeen Liikunta ry:n alueelta vuoden 2003 Hyväksi Seuraksi valittiin Salpis ry.

Hyvän Seuran ominaisuudet:

  • seuralla on innostava ja palkitseva toiminta- ja johtamiskulttuuri: yhteisöllisyys ja ihmisten välinen vuorovaikutus ovat liikunnan ja urheilun ohella tärkeä osa toimintaa
  • toiminta perustuu jäsenten valintoihin ja toimintaympäristön moniarvoisiin tarpeisiin
  • seura edistää liikunnan ja urheilun myönteisiä arvoja ja sillä on jäsentensä määrittelemät eettiset toimintaperiaatteet
  • toiminnassa noudatetaan yhdistystoiminnan pelisääntöjä
  • seura innostaa uusia vapaaehtoisia mukaan